Lapset ja netti, Yhdessä – ei yksin
Internet on täynnä mahdollisuuksia, mutta myös vaaroja. Pelotteleminen ei kuitenkaan palvele ketään. Tarvitaan tietoa, yhteisiä pelisääntöjä ja yhdessä tekemistä. Finnet-ryhmän lapset ja netti -hankkeen teemaksi valittu Yhdessä - ei yksin, kertoo kaiken.
Valtakunnallisen hankkeen tarkoituksena on lasten turvallisen netinkäytön edistäminen ja medialukutaidon parantaminen. Kohderyhmänä ovat 9-vuotiaat lapset sekä heidän opettajansa ja vanhempansa, joiden on hyvä olla mukana myös lasten nettiarjessa.
Yhdessä - ei yksin -pakettiin kuuluvat fantasiakirja Hipsikka,
nettiopas Ihana Internet ja norsun muisti ja näihin molempiin liittyvä
nettipeli. Lisäksi mukana olevat Finnet-ryhmän yhtiöt pitävät
turvalliseen netinkäyttöön kannustavia vanhempainiltoja omilla
alueillaan.
Yhteistyössä mukana:
Opetushallitus
Liikenne- ja viestintäministeriö
Sisäasiainministeriö
Pelastakaa Lapset ry
Suomen Vanhempainliitto ry
F-Secure Oyj
Hankkeen kummina toimii Seinäjoen kaupungin perusopetusjohtaja Jari Jaskari.
